Ajankohtaista Katternö-konsernin tilinpäätös 2022
16.5.2023
Vuosikertomus

Katternö-konsernin tilinpäätös 2022

Vuosi 2022 merkitsi Katternö-konsernille uutta ennätystä sekä liikevaihdossa että tuloksessa. Liikevaihto oli 335 miljoonaa euroa, kasvua 126 miljoonaa euroa vuoteen 2021 verrattuna. Syynä on ensisijaisesti lisääntynyt sähköntuotanto, sillä kireän sähkömarkkinatilanteen vuoksi laitoksemme kävivät pitkään täydellä kapasiteetilla. Samasta syystä sähkön markkinahinta oli ennätyskorkea, vuosikeskiarvo 154 euroa/MWh, kun se vuonna 2021 oli 72 euroa/MWh, mikä vaikutti myös suureen liikevaihtoon. Lisäksi saimme paljon uusia yksityis- ja yritysasiakkaita.

 

"Sen ansiosta, että sähköntuotantomme on hyvin tasapainossa sähkönmyyntimme kanssa, pystyimme Herrforsilla hyödyntämään tuotannosta saadun voiton sähkönmyynnistä aiheutuneen tappion kompensoimiseen ja näin pitämään toistaiseksi voimassa oleva hintamme yksityisasiakkaille ennallaan syksyn ja talven aikana. Hintamme 9,05 senttiä kilowattitunnilta osoittautui yhdeksi Suomen alhaisimmista sähköä koko maassa myyvistä yhtiöistä. Valitettavasti emme voineet tuoda uusia asiakkaita tällä hinnalla, sillä tappio olisi silloin kasvanut nopeasti hallitsemattomasti. Pidimme myös kaukolämmön hinnan ennallaan huolimatta jyrkästi nousevien polttoaineiden hintojen lisääntyneestä kustannuspaineesta", sanoo toimitusjohtaja Roger Holm.

 

Liikevoitto 46 miljoonaa euroa on samalla tasolla kuin edellisenä vuonna, kun taas tulos ennen tilinpäätöseriä, 46 miljoonaa euroa, on 10 miljoonaa euroa suurempi kuin vuonna 2021, jolloin tulosta rasitti Fennovoima-hankkeen alas kirjaaminen. Myös Herrfors teki uusia ennätyksiä, liikevaihto oli 167 miljoonaa euroa (2021: 93 miljoonaa euroa) ja voitto ennen tilinpäätöseriä oli 40 miljoonaa euroa (2020: 29 miljoonaa euroa).

 

"Korkeimpien volyymien ja markkinahinnan kautta lisääntyneen liikevaihdon lisäksi, hyvään tulokseen vaikutti Herrforsin suojauskauppa. Suojauskaupankäyntistrategiamme osoittautui erinomaisesti toimivaksi äärimmäisessä markkinatilanteessa", sanoo Roger Holm.

 

Katternö-konserni jatkaa investointeja uusiutuvan sähkön tuotantoon. Osakkuusyhtiömme Puhurin kautta otettiin käyttöön vuoden 2022 alussa yksi tuulipuisto Pyhäjoella ja yksi Haapavedellä. Vuoden 2023 alussa käyttöön otettiin vielä kaksi puistoa, tällä kertaa Kannuksessa ja Haapavedellä. Näiden kokonaisinvestointi on noin 210 miljoonaa euroa, josta Katternö Kraftin osuus on 45 %. Lisäksi Katternö-konserni investoi konserniin noin 32 miljoonaa euroa, josta suurin osa käytettiin sähköverkkomme vahvistamiseen saadakseen lisää tuulivoimaa, sekä jakeluverkkojemme säänvarmistamisen jatkamiseen ja kaukolämmön ja vesivoiman ylläpito- ja laajennusinvestointeihin.

 

Oy Katternö Ab maksoi hyvän tuloksen ansiosta ylimääräistä osinkoa vuonna 2022, jolloin omistajille maksettiin yhteensä 7,9 miljoonaa euroa. Oy Katternö Ab:n yhtiökokous on 15.5.2023 päättänyt maksaa osinkoa 3,0 miljoonaa euroa. Suurimmalle omistajalle Pietarsaaren Energialle tämä tarkoittaa 3,2 miljoonan euron osinkotuloa vuonna 2022 ja vuodelta 2023 1,2 miljoonaa euroa.

 

Taloudelliset avainluvut (1000 EUR)

   
Emoyhtiö Herrfors 
Konserni Katternö
    2022 2021 2022 2021
Liikevaihto   166 567 92 971 334 649 208 391
Liikevoitto   39 392 36 199 46 393

46 763

Voitto ennen tilinpäätöseriä   40 445 28 618 45 819

35 512

Vakavaraisuus %   59,6 % 55,0 % 38,2 % 37,1 %
Investoinnit   12 802 15 408 31 900 31 800
Henkilöstö (keskimäärin)   48 45 251 246


Lue koko vuosikertomus täällä.

Aiheeseen liittyviä uutisia

Uutinen

Suoritamme puuston latvasahausta linjoilla Tuovila-Kovjoki, Kovjoki-Lotlax ja Tuovila-Hirvisuo

Lue lisää
Uutinen

Herrfors alan kestävin sähköyhtiö asiakkaiden mielestä

Lue lisää
Uutinen

Herrforsilla on Suomen tyytyväisimmät sähköasiakkaat

Lue lisää
Uutinen

Herrfors Nät-Verkko uusii sähkömittareita Pietarsaaren seudulla

Lue lisää
Uutinen

Sponsorointia järjestöllesi, organisaatiollesi tai tapahtumallesi?⁠

Lue lisää
Uutinen

Yhteinen tiedonvaihtojärjestelmä nopeuttaa sähköyhtiöiden asiakaspalvelua

Lue lisää